fi en

Päijät-Hämeen yritykset ja Business Lahti valokeilaan Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä

#

Business Lahti | Päijät-Hämeen Yrittäjät
Mediatiedote 18.9.2026

Suomen Yrittäjien Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät tuovat Lahteen 16.–17.10.2026 jopa 1500 yrittäjää sekä elinkeinotoimijaa eri puolilta Suomea. Tapahtumassa ensi kertaa toteutettava Elinvoimakatu nostaa esiin 34 päijäthämäläistä yritystä ja niiden osaamista. Elinvoimakadulla valtakunnalliselle yrittäjäkentälle esittäytyy myös heinäkuussa toimintansa aloittanut maakunnallinen elinkeinoyhtiö Business Lahti.

Elinvoimakatu esimerkki yhteistyöstä ja Päijät-Hämeen osaamisesta

Elinvoimakadulla toimintaansa esittelee monipuolinen joukko eri kokoisia yrityksiä eri puolelta maakuntaa. Mukana ovat muun muassa Lehmonkärki Resort Asikkalasta, Redox Hartolasta, Ruskovilla Orimattilasta, NP Housukauppa Lahdesta sekä Korvenranta Kärkölästä. Yritysten kirjo heijastaa Päijät-Hämeen monipuolisen elinkeinorakennetta, vahvaa yrittäjyyttä ja sitä, että elinvoimaa rakennetaan koko maakunnan alueella yhteistyössä ja monilla eri toimialoilla. Elinvoimakadulla esittäytyy myös Business Lahti, joka kokoaa saman yhtiön alle alueen yritys-, kasvu-, sijoittumis-, Invest In- sekä matkailupalvelut (Visit Lahti).

– Meille Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät ovat samalla Business Lahden valtakunnallinen ensiesittäytyminen. Elinkeinoyhtiö LADEC ja matkailuyhtiö Visit Lahti ovat toimineet yhtenä yhtiönä Business Lahtena heinäkuun alusta lähtien. Rakennamme tällä hetkellä vahvaa ja myynnillistä kokonaisuutta, jossa matkailu toimii teollisuuden ja muun yritystoiminnan rinnalla maakunnan kasvun moottorina, Business Lahden toimitusjohtaja Raija Forsman kertoo.

Business Lahti tarjoaa yrityksille, sijoittujille, osaajille ja matkailijoille aiempaa yhtenäisemmän palvelukokonaisuuden sekä vahvistaa koko Päijät-Hämeen kilpailukykyä, vetovoimaa ja tunnettuutta.

Päijät-Hämeen Yrittäjät: ”Alueella ei vain puhuta uudistumisesta – täällä myös tehdään”

Päijät-Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo näkee Business Lahden alun merkittävänä vahvistuksena koko maakunnan kasvun, elinvoiman ja yritystoiminnan näkökulmasta.

– Onhan tämä aivan huikea juttu. Voimavarojen ja osaamisen yhdistäminen on vahva osoitus siitä, että alueellamme ei vain puhuta uudistumisesta, vaan tehdään myös konkreettisia ratkaisuja kasvun ja elinvoiman vauhdittamiseksi.

Erityisen tärkeänä yrittäjäjärjestö pitää myös matkailun kytkemistä entistä tiiviimmin osaksi kasvu- ja elinkeinopolitiikkaa.

– On viisautta nostaa matkailu entistä vahvemmin osaksi elinkeinopolitiikkaa ja alueen kehittämistä. Matkailun vaikutukset ulottuvat laajasti koko yrityskenttään, jossa valtaosa toimijoista on pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Jokainen alueella vieraileva matkailija on potentiaalinen asiakas paikallisille yrityksille, ja jokainen uusi osaaja tai investointi vahvistaa osaltaan alueen kysyntää, kasvua ja elinvoimaa.

Päijät-Hämeen Yrittäjät näkee uudessa yhtiössä paljon potentiaalia:

– Business Lahti voi rakentaa entistä vahvempaa, vetovoimaisempaa ja yrityslähtöisempää tulevaisuutta koko seudulle – kaikilla toimialoilla.

LADEC ja Visit Lahti yhdistyivät – nyt palvelemme Business Lahtena

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy ja matkailuyhtiö Lahden seutu – Lahti Region Oy toiminnot yhdistyivät 1.7.2026. Järjestely toteutettiin liiketoimintakaupalla, jossa LADECin liiketoiminta siirtyi Lahden seutu – Lahti Region Oy:hyn. Yhtiön omistajakuntia ovat Lahti, Asikkala, Heinola, Hartola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä.

Business Lahti kokoaa nyt yhteen perustamis- ja yritysneuvonnan, yritysten kasvu- ja kehittämispalvelut, sijoittumis- ja Invest In -palvelut sekä matkailun kehittämisen ja aluemarkkinoinnin. Alueen elinvoimaa rakennetaan tiiviissä yhteistyössä yritysten, kumppaneiden ja omistajakuntien kanssa.

Matkailupalveluita markkinoidaan jatkossakin tutulla Visit Lahti -brändillä.

Median ja yhteistyökumppaneiden on hyvä huomioida seuraavat muutokset:

  • Yhtiön virallinen nimi on Lahden seutu – Lahti Region Oy. Virallista nimeä käytetään erityisesti juridisissa ja hallinnollisissa yhteyksissä, kuten sopimuksissa, laskutuksessa, päätöksissä ja muissa virallisissa asiakirjoissa.
  • Henkilöstömme sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@businesslahti.fi. Visit Lahden henkilöstöllä ovat lisäksi käytössä @visitlahti.fi-loppuiset sähköpostiosoitteet.
  • Verkkosivustomme on businesslahti.fi.

Lisätietoja:

Raija Forsman
Toimitusjohtaja | Business Lahti
+358 40 516 2803
raija.forsman@businesslahti.fi

Heta Vihervirta-Vuontelo
Toimitusjohtaja I Päijät-Hämeen Yrittäjät
+358 40 085 4995
heta.vihervirta-vuontelo@yrittajat.fi

Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät tuovat Lahteen myös joukon nimekkäitä puhujia ja ajankohtaisia keskustelijoita. Lavalla mm. Apulanta-yhtyeen rumpali, perustajajäsen ja toimitusjohtaja Sipe Santapukki, näyttelijä Krista Kosonen, LUT-yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa sekä yrittäjä ja Suomen entinen pääministeri Juha Sipilä. Puheenvuoroissa tarkastellaan muun muassa uudistumista, kasvua, johtamista ja tekoälyn tuomaa muutosta työ- ja yrityselämään. Yrittäjäpäivien lippujen myynti jatkuu 1.10.2026 saakka.

Suomen Yrittäjien Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät 2026:
https://me.yrittajat.fi/valtakunnalliset-yrittajapaivat/

-----------------------------------------------------------------------------------
Business Lahti & Visit Lahti – Kestävää kasvua yhdessä!

Rakennamme yhdessä kasvavaa ja vetovoimaista Lahden seutua. Suomen vahvimpana koko maakunnan yhteisenä elinvoimayhtiönä autamme alueemme yrityksiä kasvamaan ja houkuttelemme tänne uusia yrityksiä, investointeja, osaajia ja matkailijoita. Omistajakuntiamme ovat Lahti, Asikkala, Heinola, Hartola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä.